Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. lokakuuta 2013

Täyteläinen banaanimaustekakku



Uudessa Yhteishyvän Ruoka-liitteessä oli taas monta mielenkiintoista reseptiä. Kuumetta ja flunssaa kotona potiessa ja sohvalla makaamiseen kyllästyneenä kaivelin liitteestä banaanimaustekakun ohjeen esille. Muutama vuosi sitten Maltalla hotellin aamupalalla maistamani banaanikakku oli jäänyt mieleeni mehevänä, muttei liian makeana kokemuksena. Eikun siis pilkulliset banaanit soseeksi ja kokeilemaan.

Leivonta-apulaisen virkaa suoritti yleiskone, joten flunssainen pääleipuri pääsi vähän helpommalla. Kone pyöräyttikin kaakun valmiiksi melkein itsestään.


Banaanimaustekakku

3 kypsää banaania
150 g voita tai margariinia
2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa ja inkivääriä
1 dl kermaa tai maitoa

Vuoan voiteluun:
voita tai margariinia ja korppujauhoja

Kuori banaanit ja soseuta haarukalla. Vaahdota rasva ja fariinisokeri. Vatkaa rasvaseokseen kananmunat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasvaseokseen vuorotellen jauhoseosta, banaanisosetta ja kermaa. Sekoita tasaiseksi. Kaada valmis seos voideltuun ja korppujauhotettuun pitkään kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin tunti. Tarkista kypsyys puutikulla.

Kakku tuntui paranevan seisoessaan. Seuraavana päivänä se maistui ihanalta ja koostumuskin oli tasaantunut. Makuun vaikutti varmasti myös flunssaisen palautunut makuaisti.

Alkuperäinen Yhteishyvän resepti löytyy täältä.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Pikainen hedelmäpommipäivitys


Pikainen päivitys hedelmäsmoothiesta (lue nopeasti). Sauvasekoittimella survaistiin sileäksi greippi, banaani, satsuma, vähän appelsiinimehua ja päälle lusikoitiin passionhedelmän sisukset. Lopputulos juotavan juokseva ja maukas. Vielä paremmaksi voisi laittaa, jos pitäisi raaka-aineita jääkaapissa tai pakastaisi banaanin. Tällöin hedelmäpommi olisi vielä viileä. Mutta sitä kokeillaan sitten kesällä. Ei tässä muuta, moi!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Mangoja!

Kaupasta löytyi "esikypsennettyjä" mangoja. Vaikka tiedän tasan tarkkaan, ettei nämä maistu samalle kuin etelän maissa kasvaneet mangot, oli niitä pakko kokeilla. Yleensä kaupan mangot ovat loppuun saakka kovia, eikä niitä pysty syömään ja lopulta ne vain homehtuvat pois. Tällä kertaa hedelmä oli pehmeä, maittava ja tuoreen keltainen, joten ei tullut turhaan ostettua. Johan tuosta väristä virkistyy!



Samalla reissulla ostoskoriin hyppäsi pari passiota ja muutama viikuna. Viikunoita olen sentään maistanut suoraan puusta, joten niiden maussa olisi ollut parantamisen varaa. Mutta silti niissä oli häivähdys sitä oikeaa aitoa makua. Pitääkin joku kerta valottaa tuota blogin nimeä, silläkin on ihan oikea tarina taustallaan.