Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittokirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittokirjat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. helmikuuta 2013

Kokkauksen taito


Kamerasta löytyi vanha kuva aamupalasta. Se on otettu joskus Runebergin päivän tienoilla, koska pöydällä lojuu myös poikaystävän syntymäpäivälahjaksi saama (ja toivoma) Gordon Ramsayn Kokkauksen taito. Emme ole vielä ehtineet kokeilla sen ohjeita, vaikka selailtu sitä on moneen kertaan.

Kirja on jaettu kymmeneen osaan: klassikoita uusina sovituksina, kala, liha, mausteet, hyvää ruokaa edullisesti, ruoan valmistaminen etukäteen, ruokaa yhdelle tai kahdelle, ruoanlaitto seurueille, leivonta sekä viimeisenä osiona perustaidot. Jokaisessa osassa on 9 - 15 reseptiä alkuruuista jälkiruokiin. Suunnitteilla on kokeilla ensiksi shawarma-maustettuja kanawrappeja, empanadoja, mausteista linssikeittoa ja mustikka-ricottaohukaisia jugurtilla ja hunajalla.

Mutta reseptien lisäksi kirjan parasta antia on jokaisen osion alussa oleva "teoria-osuus". Näissä käsitellään muun muassa keittiövälineitä, mausteita, kastikkeita, kokin perustaitoja (uppomunat, kohokkaat, majoneesi jne.) sekä lihan ja kalan käsittelyä. Oman pienen lukunsa on saanut jopa maistaminen. Ramsayn kirja antaa siis otsikkonsa mukaisesti tietoa myös kokkauksen tekniikasta, tai kuten kirjassa viitataan kokkauksen käsityöstä. Kerrankin keittokirja, jota voi myös syventyä lukemaan!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Keittokirjaihastus

Loistava kirjanen löytyi. Leila Lindholmin Vielä yksi pala!.

Tai siis löytyihän tämä jo aikaa sitten, mutta kerrotaanpa se teillekin. Kaikenlaista leivottavaa, niin suolaista kun makeaa. Browniet on jo kokeiltu ja onnistuivat erinomaisesti, ja viikonloppuna leivoin ranskalaista leipää. Tai oikeammin siihen meni koko viikko, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ja nättikin on vielä. Kiva vaikka vain selailla.