Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Keittiöremontti aamuvalossa

Kirjoittelin pienen pätkän meidän keittiöremontista toisessa blogissani. Remontti valmistui viime vuoden alussa. Tarjolla on muutama remonttikuva ja myös kurkistus valmiiseen pakettiin. Jatkoa varmasti seuraa, ilmoittelen siitä myös tällä viikunapuolella.


torstai 15. maaliskuuta 2012

Yrttejä ikkunalaudalle

Törmäsin Itä-Savo-lehteen Kiteellä ja siinä oli esitelty yrttien kylvämistä siemenestä. Rosmariini tulisi laittaa kasvamaan jo maaliskuussa ja laventeli maalis-huhtikuussa. Itse en ole yrttejä koskaan kasvatellut siemenestä asti, vaan olen tyytynyt ostamaan kaupasta ruukullisen yrttejä ja laittanut ne sitten multaan. Viime kesänä basilika ja minttu meinasivat vallata koko parvekkeen, joten toimii se kai näinkin päin. Jospa sitä rosmariinia löytyisi jo kasvatettuna kaupasta.




Ohessa vanhoja kuvia yhdestä minttukokelaasta, joka ei päässyt ruukkuun asti. Se kiikutettiin kaupasta kotiin kasvukauden loputtua.