Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. joulukuuta 2015

Suussasulavaa kardemumma-suklaamoussekakkua



Meillä juhlittiin taannoin itsenäisyyspäiväsunnuntaita suupielet suklaassa. Ihana kakkuohje sattui silmään Soppa365-sivuilta. 


Kardemumma-suklaamoussekakku

1 pkt (260 g) keksejä (LU Bastogne caramelized sugar & cinnamon)75 g voita200 g tummaa suklaata (taloussuklaakin käy)4 kananmunaa2 dl fariinisokeria2 dl kuohukermaa1 tl kardemummaa1/4 tl suolaa
Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Murenna keksit monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella muruksi. Sulata voi ja lisää keksimurujen joukkoon. Painele murut tiiviisti irtopohjavuokaan pohjalle ja reunoille. Paista uunissa 6 minuuttia. 
Sitten täytteeseen. Sulata suklaa. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Vaahdota myös kerma. Yhdistä kerma, suklaa ja muna-sokeriseos. Lisää vielä lopuksi suola ja kardemumma.
Kaada täyteseos kakkuvuokaan muruseoksen päälle. Paista kakkua uunissa vielä noin 40 minuuttia. Annan kakun jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua. Koska kyseessä on moussekakku sisus voi jäädä keskeltä hieman valuvaksi, mutta asettuu kakun jäähtyessä. Tästä syystä kakun voi halutessaan tehdä jo edellisenä päivänä.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Amazing cake!



Tässä teille ihmekakku! Se sai osakseen hehkutusta blogissa, josta alkuperäisen reseptin löysin.
Kirjoittaa nyt runoja kakulle!

Lopputulos oli tosiaankin ihmeellisen maittava. Tarkoitus oli postata resepti ennen isänpäivää, mutta eipä ne isät olis ehtiny tätä maistaa. Meilläkin se hävisi parempiin suihin ennen kuin ehdittiin edes ajatella kakun tarjoamista muille.

Alkuperäinen resepti ja oikeutettu hehkutus täältä.


Ihmekakku eli Bretagnelainen tattari-voikakku

2 dl tattarijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1/4 tl kanelia
240 g voita
2 1/2 dl sokeria
4 munankeltuaista
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa rommia

voiteluun:
1 munankeltuainen
tilkka maitoa

Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön. Voitele kakkuvuoka.

Sekoita jauhot, suola ja kaneli.

Vatkaa pehmeä voi kuohkeaksi sähkövatkaimella. Lisää sokeri ja vatkaa.

Riko munankeltuaiset eri kulhoon ja lisää mukaan kokonainen muna, vaniljasokeri ja rommi. Vatkaa rakenne rikki haarukalla.

Lisää kananmunaseos ohuena nauhana voiseoksen sekaan samalla koko ajan vatkaten. Voit käyttää vatkatessa isompaa nopeutta, jotta taikina saa tarpeeksi paljon ilmaa. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Älä kuitenkaan vatkaa tässä vaiheessa seosta turhaan.

Lusikoi taikina vuokaan ja tasoita pinta lastalla. 

Sekoita munan keltuainen ja tilkka maitoa ja voitele kakku munamaidolla. Vedä pintaan haarukalla viistoja viiltoja ristikkäin. Ripottele päälle vielä suolaa vajaa puoli teelusikallista. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin suolankukkaa, mutta itse käytin sormisuolaa.


Paista kakkua noin 45 minuuttia 175 asteessa.

Yritä pitää näppisi erossa, kunnes kakku on vähän jäähtynyt. Nauti.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Käpykakku syntymäpäiväksi


Minulla ja käpykakulla on historia. Edesmennyt tätini toi minulle käpykakun, kun olin vain muutaman päivän ikäinen. Äidin kertoman mukaan Saara oli keittiön ikkunan alla kakku kädessä. Kaupan käpykakut ovat aina maistuneet, mutta nyt päätin kokeilla sen tekemistä itse. Poikaystävä auttoi muun muassa kakkupohjan muotoilussa ja ihan kävynnäköinen siitä tulikin.


Hyvää syntymäpäivää minulle!


Ohjeen koostin kahdesta lähteestä: täältä ja täältä.

Synttärikäpykakku


Kakkupohja:
5 luomumunaa
1 3/4 dl sokeria
2 dl luomuvehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täytteeksi:
vadelmahilloa

kermavaahtoa:
2 dl kuohukermaa
1 tl sokeria

suklaakreemiä:
2 dl voita
2 dl tomusokeria
3 rkl vettä
3 rkl reilua kaakaojauhetta

Kostutus:
vadelmahilloa ja vettä

Kuorrutus:
500 g valkoista marsipaania (kaksi pötköä)
1/2 dl reilua kaakaojauhetta
tomusokeria koristeeksi

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Halkaisijaltaan vuoka kannattaa olla 24cm, minulla oli 28cm. Lopputulos oli litteämpi, mutta riitti. Paista 175-asteisen uunin alaosassa 40-45 minuuttia. Kiertoilmauunissa riitti 40 minuuttia.

Kakkupohjan paistuessa valmista suklaakreemi ja vatkaa kermavaahto. Suklaakreemi valmistetaan vatkaamalla voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi, jonka jälkeen seoksen joukkoon vatkataan vesi ja kaakaojauhe. Itse lisäsin epähuomiossa kulhoon kaikki aineet kerralla ja ihan hyvin onnistui.

Valmis kakkupohja leikattiin kävyn muotoon ja sen jälkeen kahteen osaan (koska se oli niin ohut). Kostutin kakkua vadelmahillon ja veden sekoituksella, mutta toisessa alkuperäisohjeessa mainittu rommi olisi varmasti käynyt siihen hyvin. Kakku täytettiin vadelmahillolla ja suklaakreemillä ja ylimääräisistä kakkupohjanpalasista muotoiltiin päälle vielä kaksi kerrosta. Sen jälkeen kakku siveltiin kermavaahdolla.

Työläin osuus oli marsipaanin muuttaminen ruskeaksi. Paloittelin marsipaanipötköt kulhoon ja lisäsin joukkoon puoli desiä kaakaojauhetta. Marsipaania pitää vaivata kaakaojauheen kanssa, jotta sen väri muuttuu. Tässä vaiheessa avuksi astui poikaystävä. Meidän kakku sai hienon marmorivärityksen. Ruskea marsipaani kaulitaan leivinpaperin päällä ohueksi levyksi. Ohjeissa levy nostetaan kaulimen avulla kakun päälle, mutta me saimme sen helpoiten yhteistuumin nostamalla. Marsipaanilevy muotoillaan kakun päälle ja ylimääräinen leikataan sivuilta pois.

Ohjeiden mukaan kakun päälle tulee leikata silmut saksilla 45 asteen kulmassa, mutta meidän kuorrutus oli sen verran paksu, että jälki olisi ollut aika ruma. Kokeilin nimittäin saksia ylimääräisiin marsipaanipalasiin. Leikkelin silmut lopulta terävällä veitsellä ja päälle heitettiin hieman tomusokeria.

Hieno siitä tuli! Seuraavaksi pitää löytää kakunsyöjät, koska noin iso käpy ei meillä kulu millään. 


Aurinkoista kiirastorstaita kaikille!